Pizzataiteilijan muotokuva

Kuka on pizzataiteilijamme Luca?

Maailma on täynnä pizzakokkeja, pizzaleipureita ja keittiömestareita, mutta pizzataiteilijoita on olemassa vain yksi ja hän on Luca. 

Luca on kotoisin Roomasta, mutta hänessä virtaa sisilialainen ja puglialainen veri. 

Ruoka on aina ollut Lucalle erittäin tärkeää. Tästä kertoo esimerkiksi se, että pienenä poikana hän söi mieluummin sämpylöitä sillä aikaa kun kaverit pelasivat jalkapalloa. Ja se, että kaikissa hänen tärkeimmissä muistoissaan on läsnä jokin maku. Ensimmäinen koulupäivä maistui nutellalta, sukulaisen häissä herkuteltiin äyriäisillä ja Sisilian lomalla syötiin grillattua munakoisoa. 

Luulisi, että koska Luca on aina ollut niin kiinnostunut ruoasta, hänestä olisi tullut kokki. Mutta ei. Hänestä tuli sen sijaan DJ. 13-vuotiaana hänellä oli ensimmäinen keikka ystävättären syntymäpäiväjuhlissa, 18-vuotiaana hän soitti levyjä roomalaisessa radiossa ja 20-vuotiaana hän siirtyi tekemään radiomainoksia. Jossain vaiheessa hän opiskeli myös merkonomiksi, mutta sitä työtä hän ei ole tehnyt päivääkään. 

 Musiikkihommiensa ohessa Luca työskenteli myös keittiöapulaisena ystävänsä ravintolassa ja valmisti erikoiskahveja yhdessä Rooman kuuluisimmista kahviloista. Mutta toden teolla hän innostui kokkaamisesta vasta muutettuaan Suomeen vuonna 2008. Turusta ei enää saanutkaan samanlaista pizzaa, pastaa ja risottoa kuin kotikulmilta -ellei niitä valmistanut itse. Ja pian opiskelijakaksiosta tuli gourmet-ravintola! 

Lucasta tuli myös intohimoinen sienestäjä ja kalastaja. Herkkutatit ja kantarellit ovat hänelle kuin kultaa.

Samalla kun Luca teki hanttihommia, keräsi kanttarelleja ja opiskeli suomenkieltä, hän unelmoi omasta ruokapaikasta, josta saisi aitoa italialaista ruokaa. Sellainen kun täältä vielä puuttui. Kaikki oli sovellettu suomalaiseen makuun, mutta suomalaiset eivät tienneet, mikä oikeasti oli italialaista ja mikä ei. 

Italiassa ei syödä lihaa ja kalaa samalta lautaselta. Italiassa ei tarjoilla ylikypsää pastaa. Italiassa ei laiteta juustoa äyriäispastaan. Puhumattakaan pizzasta! Suomalaisista pizzapaikoista saataville pizzoille ei hänen mielestään saisi missään nimessä antaa italiankielisiä nimiä.   

Luca alkoi etsiä täydellistä taikinareseptiä. Hän soitteli vähän väliä palkitulle leipuri-ystävälleen Roomaan ja sai muutaman kuukauden jälkeen luotua täydellisen hapantaikinajuuren. Siitä alkoi syntyä mahtavia kierteitä, leipiä, focacciaa ja pizzaa. Ystäviä kutsuttiin illalliselle ja mummoille lahjoitettiin aitoja leipiä. Kaikki olivat ihastuksissaan. Opiskelijakaksion uunista paloi valo. 

Pari kuukautta sen jälkeen aukesi Pizzarium.

 

 

Kolme syytä sille, miksi Pizzarium sijaitsee ostoskeskuksessa

Olemme saaneet paljon positiivista palautetta tuotteistamme ja palvelustamme, mutta monet ihmettelevät sitä, miksi sijaitsemme kolkossa ostoskeskusmiljöössä.

1. Aito italialainen pizza kuuluu kaikille

Hakeuduimme ostoskeskukseen myymään aitoa pizzaamme siksi, että meidän mielestämme kaikilla pitää olla mahdollisuus tutustua autenttisiin italialaisiin makuihin. Ostoskeskus on julkista tilaa, jossa pyörii ihmisiä ilman minkäänlaisia ostoaikeita, ja monet tupsahtavat aivan vahingossa vitriinimme eteen ihmettelemään, mitä me oikein myymme. Kaikki eivät ole tarpeeksi rohkeita kokeillaakseen erilaisia makuja, mutta ainakin he näkevät, millaista roomalaisen pizzan kuuluu olla. Rohkeimmat kokeilevat, ja rakastuvat. Olemme melko varmoja siitä, että tarkasti taskurahansa laskevat teinit eivät vahingossakaan eksyisi esimerkiksi jokirannassa sijaitseviin autenttisia makuja tarjoileviin ravintoloihin iltapalalle.

2. Ei tarvitse pukeutua korkokenkiin syödäkseen hyvin 

Turusta ei löydy kovinkaan montaa laadukasta ravintolaa, joihin kehtaisi mennä ruokailemaan tuulipuvussa ja lenkkareissa. Pikaruoka sen sijaan on usein teollisesti valmistettua ja laadullisesti huonoa ruokaa. Me haluamme taistella juuri tätä ajatusta vastaan. Pikaruoan ei nimittäin tarvitse olla epäterveellistä eikä teollista. Sijaintimme mahdollistaa sen, että meille voi sunnuntai-aamuna kipaista vaikka pyjamassa (jos kehtaa) noutamaan pari pizzapalaa mukaan. Julkisessa tilassa ei tietenkään voi olla samanlaista tunnelmaa kuin mikä pienessä persoonallisesti sisustetussa ravintolassa olisi, mutta pyrimme siihen, että ainutlaatuinen makuelämys saa unohtamaan koko ympäristön. Jos haluaa nauttia pizzansa fiinimmin haarukalla ja veitsellä, kehotamme viemään sen kotiin ja herkuttelemaan sillä hyvän keskitäyteläisen punaviinin tai raikkaan proseccon kera.

3. Nopea ja kätevä 

Ostoskeskus sijaitsee aivan kaupungin ydinkeskustassa, jossa ihmiset muutenkin asioivat ja työskentelevät. Meille voi poiketa pikaiselle lounaalle tai käydä nappaamassa kotiinviemisiä rankan työpäivän jälkeen. Ja mikä parasta, meidän eteemme pääsee kaikilla linja-autoilla ja parkkipaikkojakin on ympäristössä runsaasti. Eikä ole syytä unohtaa sitä, että ostoskeskukseen on helppo tulla myös pyörätuolilla tai lastenrattaiden kanssa!

Lapsille myös

Pizzakulttuuria?

Lapset tunnetusti rakastavat sokeria ja rasvaa. Karkkipäivä on viikon kohokohta ja friteeratuista herkuistakaan harva vesseli kieltäytyy. Mutta millaisesta pizzasta lapset pitävät? Olemme huomanneet, että meidän vitriinimme ainakin herättää suurta epäluuloa tietyn ikäluokan keskuudessa. Vanhemmat tulevat lastensa kanssa ihailemaan herkkuja, mutta sitten toteavat: "Tämä onkin tällaista aikuisten pizzaa".

Se on osaksi totta. Makuyhdistelmämme ovat ehkä joillekin lapsille hieman outoja, mutta esimerkiksi margherita on kaikista nirsoimpien italialaisten lasten suosikkipizza –ja sitähän meiltä saa melkein aina. Lisäksi meillä on aina myös paljon muita pizzoja, joista lapset takuulla pitäisivät, kunhan vain maistaisivat.

Me emme ole aivan perillä siitä, millaisiin pizzantäytteisiin suomalaislapset ovat tottuneet, mutta olemme melko varmoja, että ne eivät sopisi italialaiseen pizzaan. Otamme mielellämme vastaan makuehdotuksia, jotka ovat italialaisia, mutta jotka sopivat myös suomalaisille pikkusuille :)

Ilmeisesti ainakaan margherita ei kaikessa yksinkertaisuudessaankaan ole kaikkien mieleen. Eräänä päivänä vitriinin eteen tuli joukko pikkupoikia, jotka kysyivät, eikö meillä ole tavallista pizzaa. Me totesimme, että tämä on tavallista italialaista pizzaa ja että ainakin italialaislapset pitävät kovasti esimerkiksi margheritasta. Siihen yksi pikkupojista vastasi reippaasti: "Mutta minä en olekaan italialainen, vaan tampereelainen!".

Osuvasti sanottu! :)