tiistai 21. toukokuuta 2013

Makuasoita: Where is the sauce?

Meidän mielestämme huolella valmistettu ruoka on kuin hyvä romaani. Sen kirjoittaminen vaatii kärsivällisyyttä, aikaa ja suunnitelmallisuutta. Joskus romaanin kirjoittaminen pitää aloittaa kokonaan alusta. Joskus muutaman kielivirheen korjaaminen riittää. Aika usein punainen lanka on hukassa.

Mutta silloin kun romaani on jo kirjoitettu, tarkistettu ja painettu, ei siihen voi enää tehdä muutoksia. Sen sijaan sitä voi analysoida, sen voi haukkua lyttyyn, sen voi jättää kesken tai sen voi ahmia kerralla. Jos kirjaa ei oteta hyvin vastaan, kirjailija todennäköisesti vaihtaa ammattia. Jos taas kirjaa kritisoidaan kohtuullisesti, voi kirjailija kirjoittaa seuraavalla kerralla entistä paremman kirjan.

Tämä kaikki pätee myös valmistamiimme pizzoihin. Jos pizzassa on munakoisoviipaleita, parmesaania ja mozzarellaa, se on tarkoitus nauttia sellaisenaan, koska kyseistä, hyväksi todettua makuyhdistelmää on Italiassa maisteltu sukupolvesta toiseen. Ja maistellaan edelleen. Sama pätee margheritaan, marinaraan ja neljän juuston pizzaan.

Valitettavan usein joudumme vastaamaan kysymyksiin, kuten: "Missä mausteet on?", "Missä ketsuppi on?" ja "Missä tabasco on?". Viimeksi tänään meiltä kysyttiin: "Where is the sauce?". Olemme harmissamme, koska usein asiakkaat kysyvät lisämausteita jo ennen kuin ovat maistaneetkaan pizzaamme. Olemme kuitenkin ylpeitä siitä, ettei keittöstämme löydy ketsuppia eikä tabascoa. Oreganoakin meillä on yhdessä keittiön laatikossa tiettyjä makuyhdistelmiä varten.

Emme halua vaikuttaa tylyiltä, ja otamme mielellämme vastaan myös kritiikkiä. Suolaa, pippuria ja chilioliiviöljyä me lisäämme tiettyihin pizzoihin kernaasti, mutta emme voi käsittää, miksi ihmeessä ketsuppia pitäisi lisätä pizzaan(kin). Eihän romaaninkaan juonta voi muuttaa, kun se on jo painettu.

Nämä ovat tietenkin kaikki makuasioita, eikä niistä kannata kiistellä. Jos kuitenkin haluat lisätä pizzaasi ketsuppia, tee se meiltä salassa. Meiltä saattaisi se nähdessämme vierähtää muutama kyynel. 


Päärynöitä, taleggio-juustoa ja hunajaa... Mitähän tähän voisi vielä lisätä?


















lauantai 18. toukokuuta 2013

Blogikuulumisia ja harvinaisten vihannesten metsästystä

Voi, voi, voi. Anteeksi. Viimeisimmästä blogipäivityksestä on ihan liian kauan! Vuorokaudessa ei tunnu olevan koskaan tarpeeksi tunteja... Viime aikoina olemme keskittyneet lähinnä pienen korvatulehduspotilaan hoitamiseen ja riemuinneet samaisen potilaan uusista taidoista.

Onneksi olemme silti ehtineet laatia monta mielenkiintoista listaa. Kesäksi meille on esimerkiksi tulossa ihan oma pizzalista, jossa on vain kesäisen kevyitä makuja. Kesäpizzan syötyään voi mennä aivan rauhassa rannalle uimahousuissa, sillä ne eivät saa pyykkilautavatsaa pöhöttämään.

Sunnuntai-päivien iloksi olemme raapustaneet listan erilaisista brunssipizzoista. Ensimmäistä brunssipizzaa saa tulla maistamaan sunnuntaina 26. toukokuuta. Samana sunnuntaina voi Hansassa harjoitella korkeilla koroilla kävelemistä pietarilaisnaisten johdolla. Brunssipizzan voimalla pysyy taatusti paremmin pystyssä!

Tänä kesänä olemme onnekkaita, koska meillä on jo jonkin verran suhteita torikauppiaisiin. Tiedämme esimerkiksi, keneltä löydämme cime di rapa -nimisiä vihanneksia, jotka ovat saaneet pitkän pohdinnan jälkeen nimen italiankaali (ken tietää tämän kasvin oikean nimen, sen meille kertokoon). 

Olemme yrittäneet kysellä myös kesäkurpitsankukkien perään (fiore di zucca), mutta torikauppiaat eivät tunnu tietävän, mistä me puhumme. Friteeratut kesäkurpitsankukat ovat jokaisen italialaisen pizzerian vakioherkku ja olemme varmoja, että ne maistuisivat suomalaisillekin... Kunhan löytäisimme niitä jostakin! Jos sattumalta satut tietämään, mistä cicoriaa saa ja mikä nimitys sillä on suomeksi, ottaisimme kiitollisina tämänkin tiedon vastaan.

Kukaan ei ole muuten vieläkään tarttunut haasteeseemme, mutta toivomme hartaasti, että kenenkään teistä ei ole tarvinnut olla yksinäinen. Jos kuitenkin kaipaat juttuseuraa, me autamme mielellämme pienimuotoisen tapahtuman järjestämisessä ja tarjoamme alennusta pizzoistamme. Voisiko meillä kokoontua esimerkiksi anonyymien anjovisaddiktien piiri?

Meistä on aina niin ihanaa nähdä, kun suurempi joukko herkuttelee erilaisilla pizzoilla yhdessä, koska mitä useampi syöjä, sitä useampaa makua voi maistella. Tosin olemme saaneet kuulla monta voimasanaa, kun asiakkaan lempizza onkin yhtäkkiä kadonnut parempiin suihin. Nyt alamme ymmärtää, miksi monet haluavatkin syödä yksin...