tiistai 31. heinäkuuta 2012

Ripaus rakkautta


1+1=Pizzarium 

 

Kun asiakkaat kehuvat tuotteitamme, me sanomme aina, että ne maistuvat niin erityisiltä, koska ne on leivottu rakkaudella. 

 

Tämä saattaa kuulostaa kliseiseltä, mutta me tarkoitamme sitä oikeasti, koska:


Rakastamme sitä, mitä teemme.

Tällainen hullu liikeidea ei voi syntyä kuin rakkaudesta. Me haluamme oikeasti muuttaa ihmisten käsitystä pizzasta, vaikka tiedämmekin sen olevan lähes mahdoton tehtävä.

Rakastamme aitoa italialaista pizzaa. 

Mielestämme pizza voi tarjota hurjan paljon erilaisia makuelämyksiä, ehkä enemmän kuin mikään muu ruoka, ja siksi syömme pizzaamme joka päivä.

Rakastamme toisiamme.

Olemme yhtiökumppaneita, mutta myös aviopari ja perhe. Tämä näkyy yrityksen yleisessä ilmapiirissä, meidän ei nimittäin tarvitse millään tasolla kilpailla keskenämme, eikä juoruilla toistemme tekemisistä. 







tiistai 17. heinäkuuta 2012

Hyvästi haarukka ja veitsi!

Se kuuluu syödä sormin

 


Nykyään on muotia antaa vauvoille sormiruokaa. Pikkuihmiset ovat innoissaan, kun saavat maistamisen lisäksi myös tuntea ruokansa. Mutta jossain vaiheessa elämää sormilla syömisestä tulee täysin sopimatonta, onhan haarukalla ja veitsellä syöminen paljon hienostuneempaa.

Joka päivä ainakin kaksikymmentä asiakasta kysyy, kuinka pizzamme on tarkoitus syödä. Vastaamme aina, että se on tarkoitus syödä sormin. Silloin moni häkeltyy. Sormin syömisen ajatteleminenkin saa erityisesti vanhemmat rouvashenkilöt hihittelemään. Sehän on ennen kuulumatonta! Valitettavasti kuitenkin olemme täysin vakuuttuneita siitä, että aterimista ei ole pizzapaloja syödessä mitään hyötyä.

Usein annamme pizzapalojen mukana pienen haarukan, jotta sillä voi napsia pizzan päältä tippuneita täytteitä suuhunsa. Olemme kuitenkin joutuneet todistamaan mitä erilaisimpia tapoja käyttää tuota haarukkaa. Jotkut nimittäin syövät sillä pizzaansa kuin kakkupalaa. Eräille haarukka on hyvä syy syödä pizzasta pelkät täytteet.

Vaikka pyöreä pizza onkin tapana syödä haarukalla ja veitsellä, pizza al taglio on olemassa juuri sen vuoksi, ettei sillä herkutellakseen tarvitse minkäänlaisia aterimia. Puhtaat kädet riittävät.

Sitä paitsi huhujen mukaan sormin syöminen nostattaa lempeä. Pizzapalat ovat siis mitä mainiointa treffiruokaa!





keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Kielipulma

Ei mikään ravintola


Ihmettelemme usein sitä, miksi suomen kielessä kaikkia ruokapaikkoja kutsutaan yleisnimellä ravintola. Eihän huoltoasemalla voi olla ravintolaa. Eikä kahvilakaan kyllä ravintolalta vaikuta.

Italiassa ristorante tarkoittaa nimittäin paikkaa, jossa on ruokalista ja jossa annokset tarjoillaan pöytiin. Ristoranteen voi esimerkiksi mennä sunnuntaina perhelounaalle tai sen voi varata vaikkapa hääjuhlapaikaksi. Ristoranteen ei siis missään nimessä mennä milloin tahansa (ellei satu olemaan erityisen varakas).

Kun suomen kielessä on vain ravintoloita, ruokaloita, kahviloita tai baareja, italian kielessä on esimerkiksi ristorante, trattoria, osteria, enoteca, agriturismo, bar, pizzeria, pizzeria al taglio, mensa, discoteca, caffetteria, gelateria ja autogrill.

Pizzataiteilijaa vihastuttavat erityisen paljon Kultataloon ripustetut tekstit, joissa sanotaan: "Tähän avataan uusi ravintola". Kun tarkemmin miettii, oikeastaan mikään naapureistamme ei ole ravintola. Sen sijaan kerroksessa on kiinalainen seisovapöytä, amerikkalainen sämpyläpaikka, grilli sekä salaattibaari/kahvila. Mekään emme ole ravintola, vaan pizzapaikka tai pizzeria.

Mielestämme tämä kertoo jotakin suomalaisen ruokakulttuurin tilasta. Alkakaamme siis keksiä uusia sanoja erilaisille "ravintoloille"! Mikä voisi olla esimerkiksi pizzeria al taglion vastine suomen kielessä?


perjantai 6. heinäkuuta 2012

Siivuista neliöiksi

Neliöitä takana, neliöitä edessä!




Toinenkin neliöviikko alkaa olla takana päin ja kaikki asiakkaat ovat olleet mahdottoman tyytyväisiä siihen, että nykyään on mahdollista kokeilla useita makuja samalla kertaa. Olemme saaneet kiitosta myös pikkupurtavaa kaivanneilta, sillä yksi pizzaneliö on juuri sopiva välipala. Onnellisia ovat olleet myös ne, joille yksi pala ei koskaan ollut tarpeeksi, mutta kaksi oli liikaa. Kolme pizzaneliötä on nimittäin juuri sellainen määrä, jonka hentoisempikin neito jaksaa vielä huokailematta syödä.
 
Olemmekin nyt virallisesti päättäneet vakiinnuttaa neliömuodon, sillä liikeideamme tarkoitus on juuri se, että asiakkaat haastaisivat makunystyränsä maistelemalla useampia makuyhdistelmiä samalla kertaa. Neliöt ovat olleet harkinnassa jo pitkään, mutta niitä ei toteutettu, sillä pizzataiteilija epäili niiden pilaavan esillepanon. Näiden kahden viikon aikana hänkin on kuitenkin vakuuttunut neliöiden nerokkuudesta.

Makumatka-annoksia teemme edelleen tilauksesta, mutta neliöiden myötä olkoon jokainen ateria Pizzariumissa Makumatka!


Tämäkin mahtava makuelämys tasapainottuu kun se saa seurakseen jotain perinteisempää...