tiistai 26. elokuuta 2014

Syksyn fiilikset

Niin tuli syksy. Meistä kesä oli ihana. Oli festareita ja festariasiakkaita Helsingistä asti. Oli piknik-paketti. Oli aurinko ja paremmat tomaatit.

Ei ole enää. Työrytmi on palannut uomiinsa. On vain ostoskeskuksen kattoon osuva sade ja pöytiin unohtuneet sateenvarjot. 

Syksy on meistä aina hieman surullinen vuodenaika, koska syysfiilikset voi lukea asiakkaiden kasvoilta. On alkanut työ, opiskelu, harrastus... Ja stressi! 

Mutta please, älkää stressatko. Syksyä ja arkea tarvitaan. Sade pakottaa pysähtymään hetkeksi ja uusista menoista täyttyvä kalenteri tekee elämästä paljon jännittävämpää.

Ja jos stressi yltyy ihan kauheaksi, voi aina hemmotella itseään esimerkiksi Nutellapizzalla...




 



perjantai 15. elokuuta 2014

Pizzahullu



Arvatkaa, mistä tietää, että meiltä saa aina parasta mahdollista pizzaa? 
-No siitä, että se on pizzahullun tekemää!

Pizzataiteilija on tehnyt työkseen vaikka mitä, mutta pizzan leipominen on todella vienyt hänen sydämensä. Siitä kertoo esimerkiksi se, että vaikka hän on tänäänkin tehnyt 12 tuntia työtä, istuu hän nyt tietokoneella ja miettii, miten voisi tehdä pizzoistaan vieläkin parempia. Hän on erittäin verkostoitunut alan ammattilaisten kanssa ja hyvin perillä erilaisista toimintatavoista.

Hänellä on periaatteita, joista haluaa pitää kiinni. Tärkein niistä on italialaisuus. Meidän pizzoissamme ette siis tule koskaan näkemään kanaa taikka jauhelihaa. Ei, ei, ei. Mieluummin pizzataiteilija vaikka vaihtaa alaa.

Pizzahullulla on hulluja suunnitelmia ja erikoisia unelmia. Kaikki niistä ovat melko helposti toteutettavissa, kunhan on tarpeeksi pizzahullu. Pysykää kuulolla!


lauantai 9. elokuuta 2014

Minne pizzapalanne kulkeutuvat?



Olemme huippuiloisia siitä, että tänä kesänä moni on vihdoin tarttunut mahdollisuuteen syödä pizzansa ulkona. Me tiedämme sen, koska olemme nähneet teidän upeita piknik-kuvianne Instagramissa.

Koska sää on edelleen upean kesäinen, haastamme teidät kertomaan, missä olette omat pizzapalanne popsineet? 

Meidän mielestämme paras vaihtoehto on Puolalanpuisto, koska se on tarpeeksi lähellä ja pizzapalat ehtivät näin ollen säilyä lämpiminä kuljetuksen ajan. Jyrkkää mäkeä ylös harppoessa nälkä kasvaa, joten varmuuden vuoksi on hyvä ottaa mukaan vielä yksi pala lisää ;)