torstai 12. joulukuuta 2013

"Syödäänkö Italiassa joulunakin pizzaa?"



Kun kysyimme Facebookissa, mistä aiheesta haluaisitte blogistamme lukea, moni kertoi haluavansa tietää lisää italialaisesta joulusta ja jouluruuista. Joku jopa kysyi joulupizzan reseptiä.

Meidän on kuitenkin heti tuotettava teille pettymys: Italiassa ei syödä jouluna pizzaa.

Sen sijaan tyypillisiä italialaisia jouluherkkuja ovat:

1. Panettone ja Pandoro
Näitä taikinajuureen leivottuja herkkukakkuja nautiskellaan kuohuviinin kera läpi joulukuun. Meiltä Pizzariumista saa ostaa aitoa italialaista panettonea.

2. Erilaiset äyriäis- ja kalaruuat
Katolilaisen perinteen mukaisesti italialaiset eivät syö jouluaattona lihaa. Sen sijaan aattopäivän ateria koostuu äyriäis- ja kalapitoisista alkupaloista ja pääruuista. Juuri ennen jouluaattoa Italiassa myydään huimat määrät kylmäsavulohta.

3. Paikalliset erikoisuudet
Perinteet vaihtelevat eri maakuntien välillä niin huimasti, että on mahdotonta kertoa mitä kaikkea italialaisessa joulupöydässä oikeasti syödään. Napolissa esimerkiksi saa aterian päätteeksi kukkakaalista ja säilykevihanneksista tehtyä salaattia kun taas Sisiliassa syödään pinaattifocacciaa. Tietysti, aivan kuten Suomessakin, perinteet vaihtelevat eri perheissä.


Panettone pizzataiteilijan kotona...

Tyypillistä italialaiselle joulunvietolle on, että ruokaa ja ihmisiä on paljon. Perheeseen eivät Italiassa kuulu pelkät lapset ja vanhemmat, vaan siskot, veljet, tädit, sedät, isovanhemmat ja serkut. Monet syövätkin (ehkä juuri tämän vuoksi) jouluaattona ravintolassa. Ruokalajeja on paljon ja ruokapöydän ääressä istutaan koko päivä.

Joulun aikaan italialaisilla on myös tapana kerääntyä pelaamaan korttipelejä sekä tombolaa, eli bingoa. Useimmiten ihmiset pelaavat rahasta, ja monissa pöydissä liikkuukin joulun pyhinä satoja (tai jopa tuhansia) euroja, jotka valuvat onnekkaimpien ja ovelimpien taskuihin. Korttipelien lomassa siemaillaan viiniä ja maistellaan joulukakkuja yömyöhään.


Korttipelejä pelataan napolilaisilla pelikorteilla


Italiassa joululahjat jaetaan yleensä vasta joulupäivänä, mutta italialaiset eivät tiedä tontuista tai joulupukista juuri mitään. Lapsetkin tuntuvat kaikki tietävän, että joku on oikeasti ostanut lahjat. Kun Suomessa lahjapapereihin saatetaan kääriä yksinkertaisia käyttötavaroita, kuten asioita ja pyyhkeitä, italialaiselle on tärkeää antaa lahjaksi jotain arvokasta. Perheenjäsenille saatetaan lahjoittaa merkkivaatteita, hajuvesiä tai koruja, mutta harva italialainen ilahtuisi saadessaan lahjaksi pyyhkeen.

Vaikka joulu on Italiassakin muuttunut hyvin kaupalliseksi juhlaksi, on joulunvieton perimmäinen merkitys kaikille selvää. Siitä pitävät huolen jouluseimet, joita ihmiset rakentavat koteihinsa ja jollaisia löytyy joulukuussa monista julkisista tiloista. Jouluaattona keskiyöllä monet lähtevät messuun, tai ainakin seuraavat Paavin johtamaa suoraa lähetystä Vatikaanista. 

Joulutunnelma on Italiassa aivan erilainen kuin Suomessa, sitä on aivan mahdoton avata sanoin. Se pitää kokea.



Korttipeli käynnissä.










































5 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista! Kuinka monta joulua olet itse viettänyt Italiassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kulttuurierot ovat todellakin mielenkiintoisia... Itse olen viettänyt Italiassa yhteensä neljä joulua.
      -S

      Poista
  2. Mielenkiintoista, eroo tosi paljon suomen joulusta :)

    VastaaPoista
  3. Kiva postaus :)
    "...on joulunvieton perimmäinen merkitys kaikille selvää", mistä pisteet Italiaan! Täällä Suomessa melkein saa pyydellä anteeksi, kun haluaa tuoda joulun todellista ilosanomaa esille tonttuilun keskelle.
    Iloista joulun odotusta ja juhla-aikaa!
    Menestystä ja onnea uudelle vuodelle!



    (Terkkuja M.J.:lle täältä Jkl:stä!)

    VastaaPoista