tiistai 14. tammikuuta 2014

Sanoja, joilla on merkitystä

Jokainen palvelualalla työskentelevä yrittäjä on varmasti joskus googlannut oman yrityksensä nimen. Niin mekin silloin tällöin teemme. Tuloksena on hieman negatiivisia ja paljon positiivisia kommentteja –ja monen monta blogitekstiä kauniine kuvineen!

Olemme jo monta kertaa kertoneet, kuinka kiitollisia olemme teille siitä, että jaatte positiivisia kokemuksianne. Se on ehkäpä oikeastaa pelastanut meidät, koska uuden konseptimme alku upouuden ostoskeskuksen kolmannessa kerroksessa ei t-o-d-e-l-l-a-k-a-a-n ollut helppo.

Erityisesti tämä anonyymien arvostelijoiden areena sekä nämä huippuarvosanat ovat tuoneet meille monta uutta maistelijaa. Ensimmäisessä sivustossa on se ongelma, ettei palautteisiin voi vastata. Me kun mielellämme korjaisimme virheemme, jos vain voisimme. Olemme esimerkiksi jatkuvasti kehittäneet taikinoita ja kokeilleet erilaisia reseptejä, joten pizza tänä päivänä on aivan eri pizza kuin se, mitä tarjoilimme alkuaikoina. Nyt voisi sanoa pizzan hipovan täydellisyyttä, mutta pizzataiteilija ei ole koskaan tyytyväinen. Hänellä on aina taskussaan paperi, johon hän raapustaa uusia reseptejä, joita pitää testata.

Myös monen monessa blogissa kehotetaan maistamaan pizzojamme. Yksi ensimmäisistä oli tämä ihana punatukkainen nuori nainen, joka alkuaikoina pelasti meidät monen monta kertaa olemalla päivän ainoa hymyilevä asiakas. Pizzojamme kävivät testaamassa Helsingistä asti myös sympaattiset Prinsessakeittiö ja Sillä Sipuli sekä koko Isyyspakkauksen perhe. Koko Suomen suosikki Eeva mainitsi meidät tässä mm. tässä listassa.

Meistä on kirjoitettu myös ainakin täällä, täällä ja täällä sekä täällä ja täällä. Vegaanit ovat kertoneet kokemuksistaan täällä, täällä ja täällä. Yksi Suomen pätevimmistä journalisteistakin eksyi mökkilomallaan maistamaan pizzojamme ja kirjoitti siitä tähän juttuun.

Jos olisimme amerikkalaisia, kiljuisimme nyt että "WOW!".

Ilman teitä meitä ei ehkä olisi olemassa.


PS. Etsimme edelleen sosiaalisen median lähettiläitä.

Tällä viikolla sosiaalisen median lähettiläämme Anna syö joka päivä Pizzariumissa ja jakaa kokemuksensa teidän kanssanne. Kun törmäätte Facebook-päivityksissämme tägeihin #sosiaalisenmedianlähettiläs ja #pizzariumturku, ne ovat Annan käsialaa.















1 kommentti:

  1. Me haluttais olla todellakin teidän somelähettiläitä jos asuttais likempänä <3

    VastaaPoista