keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Risteyksessä

Rakkaat asiakkaat,

Me olemme kohta kaksi vuotta kuunnelleet sitä, kuinka kurja sijaintimme ostoskeskuksessa on.

Olemme kiitollisia palautteesta. Itse kuitenkin ajattelemme, että ostoskeskus on antanut meille paljon. Sellaiset asiakkaat, jotka eivät olisi muuten meitä löytäneet, ovat uskaltaneet tulla ostamaan aitoa italialaista pizzaa. Kaikki ovat aina löytäneet istumapaikan. Meidän ei ole tarvinnut kerätä astioita pöydistä eikä siivota yleisiä tiloja. Toisaalta emme kuitenkaan ole myöskään voineet sisustaa tilaa sellaiseksi, kuin olisimme halunneet.

Emme ole toistaiseksi lähdössä Food Courtista mihinkään, mutta koska tila alkaa käydä meille ahtaaksi, mietimme kovasti seuraavaa askeltamme. Tosiasia on se, että ostoskeskussijainti rajoittaa meitä. Meille ei esimerkiksi ole järjestynyt parkkipaikkaa kellarikerroksesta, jotta voisimme aloittaa kotiinkuljetuspalvelun. Emmekä tietenkään saa myöskään tarjoilla olutta, koska ruokailualue on kaikille yhteinen.

Italiassa pizzeria al taglio -paikat sijaitsevat usein vilkkaiden katujen varsilla, mutta myös ostoskeskuksissa. Tuotteiden vaihtuvuuden pitää olla nopeaa. Siksi olemme alusta asti mieltäneet ostoskeskussijainnin sopivaksi meille.

Välillä kuitenkin mietimme unelmiamme, ja sitä kaikkea, mitä voisimme jossain toisessa paikassa tehdä, ja toteamme, että ehkä olemmekin olleet väärässä. Ihmiset erehtyvät. Antakaa se meille anteeksi.

Meillä on salainen haave, jota emme voi sanoa kenellekään, mutta tiedämme, että toteutuessaan siitä tulisi jotain todella upeaa. Moni ehkä osaa lukea rivien välistä, millaisesta haaveesta on kyse, mutta koska meillä on vielä monta mutkaa matkassa, emme voi puhua siitä julkisesti. Siksi pyydämme teitä kaikkia toivomaan oikein kovasti... Ehkä se sitten toteutuu, jos on toteutuakseen. Jos ei, niin me keksimme kyllä jotain muuta ;)


Aurinkoisina päivinä tunnelma ostoskeskuksessa on... odottava. Kuva: Suvi Kesäläinen.




























8 kommenttia:

  1. Ajatelkaa se niin, että ne valittajatkin kuitenkin tulevat nyt ostamaan teiltä pitsaa ja sanomaan samalla mielipiteensä, joten ei tilanne heille ole kovin kestämätön. Toinen vaihtoehto on Turussa ikävä kyllä se, että teillä on jokin "viihtyisämpi" paikka turkulaisten mielestä syrjässä - nähtävästi käytännössä mikä tahansa muu kuin Hansa - ettekä näe enää valittajia ettekä juuri ketään muitakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa, Hansa on yksi vetovoimaisimmista kohteista Turun keskustassa. Me puhummekin tässä nimenomaan sijainnista Food Courtissa :)

      Poista
  2. Voi kun pääsisitte kivalle paikalle kadun varteen! Minun tulee tosi harvoin käytyä Hansassa, oikeastaan vain varta vasten jotain hakemassa, ja siksi herkkunne jäävät liian usein näytölle... Tosin, silloin kun Hansaan "eksyn", lähes aina haen teiltä herkkuja :-) Kaikkea hyvää unelmillenne!

    VastaaPoista
  3. Ostoskeskus on ollut ainakin aloitussijaintina mielestäni mainio, koska sinne on ollut helppo tulla tutustumaan ihaniin pizzoihinne. Ainakin itselleni käy usein niin, että vaikka jotain paikkaa kuinka suositeltaisiin, siellä ei tule käytyä, jos se on kovin syrjässä. Pizzariumin kohdalla kävi juuri toisin; parin suosituksen jälkeen teille oli ihan pakko tulla, kun sijaintikin oli niin kätevä. Toki nyt kun asiakaspohja on jo laaja, muukin sijainti varmasti toimisi hyvin. "Viihtyisämmässä" paikassa olisi kieltämättä se hyvä puoli, että sinne voisi tuoda isomman joukon esim. rauhassa päivälliselle, mutta mielestäni ostoskeskussijainnin parjaaminen on ihan turhaa, koska juuri siksihän kaikki ovat teille alun perin löytäneet. =) Menestystä joka tapauksessa uusiin suunnitelmiin!

    VastaaPoista
  4. Myönnän itse olevani yksi niistä valittajista, mutta ei se kyllä ole varsinaisesti käymistiheyttä vähentänyt (ainakaan samassa määrin kuin ajoittainen heikohko rahatilanne). Siitä huolimatta tietenkin edelleen toivon, että saisin joskus Pizzariumin ihanaa pizzaa viinilasillisen kera... Ihmisenhän on tärkeää unelmoida jostain, saavutti niitä unelmia ikinä tai ei. Sekä teidän että minun unelmieni luulisi vielä olevan niitä realistisempia unelmia. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unelmointi on elintärkeää, ja erityisesti unelmistaan kertominen. Ihanaa, että olet käynyt meillä ostoskeskussijainnista huolimatta :)

      Poista