perjantai 18. huhtikuuta 2014

Taikinapsykologiaa




Viime päivinä pizzataiteilija on ollut vähän allapäin. Ei, ei. Hän ei ole sairas, eikä kenellekään ole sattunut mitään. Hän on huolissaan taikinasta.

Sää on vaihdellut paljon viime aikoina ja se on vaikuttanut ilmankosteuteen. Ja vaikka taikinoita kohotetaankin kylmässä, jostain kumman syystä nekin reagoivat säämuutoksiin. Onhan se toisaalta ihan ymmärrettävää, koska taikinatkin ovat eräänlaisia eläviä massoja. Niillä on luonne, joka tulee esiin juuri silloin kun sitä vähiten toivoo (moni vaippaikäisen vanhempi osaa ehkä samaistua tähän).





Asiakkaat tuskin ovat huomanneet mitään eroa syömissään pizzapaloissa, koska ne ovat olleet herkullisia, kuten aina. Vain pizzataiteilijan tarkka silmä pystyy aistimaan eron täydellisen ja hyvän pizzan välillä. Hän tarkkailee väriä, taikinan koostumusta, ilmakuplia ja rapeutta. Jos ainesten suhteet eivät ole olleet grammalleen oikein, hän kyllä huomaa, mikä yksityiskohta pitää pikaisesti korjata.


Sen sijaan silloin, kun kaikki on ihan perfetto, pizzataiteilijan silmät loistavat. Hän on osannut ennakoida taikinan mielialan.








Kuvat: Suvi Kesäläinen






2 kommenttia: