tiistai 27. toukokuuta 2014

Pizzapäivä on hyvä päivä

Superfoodien ja terveyspirtelöiden aikakaudella on hyvä silloin tällöin muistaa, että maailmassa on olemassa paljon myös sellaisia ruokia, joidenka terveysvaikutukset eivät rajoitu vitamiineihin. 



Sellaisia ruokia ovat italialaisessa kulttuurissa esimerkiksi pasta ja pizza. Moni mamma vääntää joka sunnuntai tagliatellet perheelleen. Laittaa kilon jauhoja pöydälle ja rikkoo siihen kananmunia. Vaivaa kovan taikinan käsivoimin ja sitten vielä pistää taikinamassan pastakoneen läpi. 

Kukaan ei kehtaa olla sunnuntain lounaspöydästä pois, koska kaikki tietävät, kuinka paljon vaivaa aterian eteen on nähty. 

Tämän vuoksi me olimme alkuaikoina kovin surullisia, kun asiakkaat eivät vielä tunteneet meitä, eivätkä uskaltaneet maistaa tuotteitamme. Pizzataiteilijasta tuntui ihan samalta kuin mammasta olisi tuntunut, jos hänen poikansa olisivat lähteneet hampurilaiselle sunnuntailounaan sijaan.

Onneksi nykyään tuotteemme tunnetaan, eikä kenellekään tule enää paha mieli, vaikka eihän pizzamme tietenkään kaikkia miellytä.



Meistä tuntuu todella hienolta, kun ihmiset tilaavat pizzojamme työpaikoilleen  ja juhliinsa. Esimerkiksi eräs turkulainen kasvuyritys tilaa säännöllisesti työntekijöilleen maanantaipizzat ja viime viikolla saimme toimittaa pizzat työpaikan virkistyspäivän ateriaksi. 

Ehkä tällä tavalla pizzaamme saavat maistella myös sellaiset henkilöt, jotka olisivat muuten tyytyneet pelkkään pirtelöön. 
 
Ja onhan pizza nyt kuitenkin vähän eri juttu kuin pirtelö... 




 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti